Suomen puu

Löi Ukko Ylijumala

maan halki vasamansa:

»Sun rautaa onko rinnassas,

sa laulun lieto kansa?

Jo ilma, ilma puhdistuu!

Mut kestätkö, sä Suomen puu,

tään rajumyrskyn, pauanteen?

Jos laho liet, niin sydämeen

saat surmannuolen ikuisen;

et koskaan nouse jällehen!»

Löi tulta latva Suomen puun:

oksansa kuivat karsi.

Mut juuret työntyi syvempään

ja korkeemmalle varsi.

Nyt lakeen taivaan laupiaan

se tyynnä oikoo oksiaan

ylitse järven, mantereen

kuin kuuluttais se heimolleen:

varattu paikka sulle on

ainaiseks alla auringon.

Muinaisen Suomen sukupuu

nyt varttuu vailla paulaa,

ja vapauden lintuset

sen kartanoissa laulaa.

Päin itää, länttä, etelää

ne lentää, viestin lennättää,

kuin kaunista on kamppailuun

tään käydä eestä pyhän puun.

Oi veljet Vienan, Eestin maan,

viel yhteen maahan mahdutaan!