Talvinen tie
L. Madetoja
Me kuljemme ääneti, kahden.
On talvinen tie.
Ah, kerran nurmea nuorta
se kasvanut lie!
Ma kätees turvaten tartun.
On pakkasyö.
Vain sairas sammuva veri
noin nopeaan lyö!
Mä silmäsi välkkeessä viivyn:
se on valhetta vaan!
Noin kuollut kukkanen kiiltää
jää-umpussaan!
Ma suutasi suutelen hiljaa:
sano, elätkö, oi?
Kuin hukkuvan lapsen nyyhke
mun korvaani soi.