Rannalta

On suuri sun rantas autius,

sitä sentään ikävöin: --

miten villisorsan valitus

soi kaislikossa öin...

Joku yksinäinen, eksynyt,

joka vilua vaikeroi,

jok' on kaislikossa kierrellyt

eik' emoa löytää voi.

Sun harmajata aaltoas

olen katsonut kyynelein:

ens surunsa itkenyt rannallas

mun on oma nuoruutein.

On syvään sun kuvasi painunut

ja sitä ikävöin.

Olen villisorsaa kuunnellut

ma siellä monin öin...

Iltaruskon loimu läikehtii,

hetkeks veden pintaan vielä jää se.

Venhe valkamassa uneksii

ulapoista, joit'ei koskaan nää se.

Ja ma iltaruskoon katselen

ja ma olen sairas ikävästä

kaikkeen, jota koskaan saa ma en,

kaikkeen, joka katos elämästä.