Isänmaani

Jos minne kuljen, mistä lähden,

Tää maani mulle kallis on,

Mut kallis on se vaan sentähden,

Sen kansa kun niin armas on.

Sen kansa taas on armas siksi,

Se maansa kun tek' kallihiksi

Verellään, kärsimyksillään.

Salomme vaikk' ois täynnä kultaa,

Hopeita hyrskyis aaltomme;

Vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa,

Vaan konnan toit' ois muistomme,

Kansamme kulkis hylkyteitä,--

Ah! silloin maamme varjo meitä

Kuin musta haamu vainoais.

Vaan nyt ei synkät syyt, ei hallat

Meit' isäin haudoilt' eroita,

Ei taistelut, eik' ilkivallat

Maast' armaimmasta vieroita,

Niin korvet synkät, kallioiset,

Kuin laaksot, järvet tuhatmoiset--

Kaikk' ovat kalliit, rakkahat.

Takana soitten, kallioissa

Sai äidit piilon lapsineen,

Kun urhot kaatui taisteloissa,

Tai voiton toivat armailleen.

Niin korpea kuin vainioita

Luut isäin peitti, veri noita

Kostutti kallis kaikkia.

Vakaana niinkuin vuoren seinä

Kansamme puolsi maatansa;

Ei huikennellut niinkuin heinä,

Säilytti pyhät tapansa.

Parjatkoot tyhmät, ett' tää kansa

Hyljätty, halp' on tavoiltansa--

Maan kalliin ostanut se on!

Muun riemun jos ken ryöstäis multa.

Maan' armahan kun muistot jäis:

Ne rinnassani voiman tulta

Ja innon liekin virittäis.

Oi urhoin kehto, isänmaani!

Suojelkoon Herra armastani,

Siunatkoon hautaa urhojen!