Lauantai-ilta

Vasta, luulen paimenpojat

karjan kotiin toivat.

Yli vetten kirkonkellot

sunnuntaita soivat.

Aaltoo laiho tähkäpäinen,

henkii tuuli lauha,

suvisen tienoon yllä lepää

sunnuntainen rauha.

Päivä hiljaa metsän taakse

laskee ruskoon kullan,

maasta hengitys se nousee

nuoren mustan mullan.

Näin minä kerran kuolla tahdon,

hiljaa niinkuin tuuli,

katsoen kauas taivaan ruskoon

onnen hymyssä huuli,

sammuvan päivän siunatessa

kultaviljamaita,

kellojen kaukaa soittaessa

suurta sunnuntaita.