Sinipiika

Veit kesäisenä yönä sielun multa,

sä metsän sinipiika loihdullas.

Sen teki kumma laulu laulamas,

sun silmäis sini ja sun kutreis kulta.

Se mikä ennen sytytti sydämeen tulta,

se kävi kalpeaksi rinnallas.

Veit paljon, paljon multa mukanas,

vain kaihon kalvavan sain sijaan sulta.

Ken lumoissa on metsänneitosen, hän omaa sieluansa

etsien käy muille outona kuin unissansa,

hän katsoo kaihoin illan hämärään,

hän riutuu sanattomaan ikävään

ja etsii, etsii omaa sieluansa.