Vanha kirkko

Vanha kirkko yksin erämaassa:

lasit rikki, ovet tuskin haassa,

torni huojuu, vettä vuotaa katto,

harjaa peittää tumma sammalmatto.

Vanha kirkko muistaa nuoruuttansa,

jolloin penkit täytti harras kansa.

Silloin kaikui vuoroin saarna, virsi,

murtui joskus synnin synkkä kirsi.

Vanha kirkko on nyt yksinäinen,

niin kuin äiti nöyrä, nyyhkiväinen.

Nurmen alla seurakunta maatuu,

vanhus vuottaa, milloin itse kaatuu.