Viikon vuottelin käkeä

Kun oisin paimenna paloinen,

eli paimenen tytärnä,

niin toisin huhuelisin,

sekä toisin leilottaisin;

kuuluisi kulosta ääni,

heläjäntä heinikosta;

kukkuisi käetki puissa,

pienet linnut laulelisi.

Viikon vuottelin käkeä,

kauan katsoin kaunoistani.

Kuulisin käen kukunnan,

ehkä syämeni sulaisi.

Viikon vuotin,

kauan katsoin,

jo tuli kevätki kerran.

Kuulin mie käen kukunnan,

linnun laulavan lehossa,

vaan ei syämeni sulanut,

eikä mennyt raskas mieli.

Kuta kuuntelin enemmän,

sitä mieli raskahampi;

mieleni meni pahaksi,

syän syttä mustemmaksi.