Serenadien serenadi

Ah, voi, kuinka kauhiasti suru vaivaa mieltäni,

kun mun täytyy lähteä ja tänne jättää kultani!

Sinun luontosi lempeä on sydämeni sitonut,

sinun kaunis katsantosi kovasti mua vanginnut.

En mä sua, kulta likka, tai'a koskaan unhottaa,

enkä mui'en tyttöin päälle tai'a koskaan katsahtaa.

Paljo ennen sinun kanssa juon mä vettä virrasta,

ennen kun mä muien kanssa joisin oltta tuopista.

Nimesi mä kirjottelen hopiahan, kultahan,

kuvasi mä kätkielen sydämeni pohjahan.

Sinussapa sy'ämeni kiinni riippuu ainia'n,

sinuapa ainoata minä aina rakastan!