Ystävälleni ullakkokamarissa

Kuin kohtalosi linnun tumma siipi

sun ylles katon räystäs ojentuu,

sen alla yö ja tyhjyys uneksuu

ja linnut väsyneet sen suojaan hiipi.

Jo syksy lehdet puiston puista riipi

ja kaupunkimme hämyyn verhouu.

Se, minkä kesä antoi, kuoleentuu

ja talven tuloa jo tervehtiipi.

Mun ystäväni, etkö kieltänyt

jo ole parastasi, omintasi

ja katuin yksinäistä nuoruuttas

sa elämäsi osaa itkenyt,

yön varjon verhoissa sun ikkunasi

tai kyyhkyn valitusta kuullessas?