Chrysanthemum

Sano, mistä sa saitkaan loistosi

noin hiekalla tomuisen turun?

Minä luulen, että sun juuresi

on ruokkima salaisen surun.

Kun verkkaan päivä sammuu pois

ja kun yö sen pauhinan poistaa,

mun on kuin sun äänesi kuulla vois,

ja sun silmäs niin suurena loistaa.

Minun on kuin sun kummassa katseessas

ois öisten unien syvyys,

kuin lääkitä ei vois suruas,

ei maan, ei taivaan hyvyys.

Minun on kuin kukkaissydämes

elontuskan tuntea voisi,

minun on kuin sun yöllinen kuiskehes

vain hillitty nyyhkytys oisi.

Minä luulen, sa surulta loistees sait,

vaikk' kasvoitkin hiekkaan turun,

minä tunnen ne elämän ankarat lait:

kukat parhaat on kukkia surun.