Yön ihmeelliseen valoon

Yön ihmeelliseen valoon peittyin pihamaa

ja kaikki tutut aitat sadun hohteen saavat.

Nyt tuskin vapisevat tunnon-herkät haavat,

vain vanhan kaivon vintti joskus narahtaa.

On päivän tuskat, riemut loppuun soinehet

ja elämä on lepoon käynyt pitkään laihoon.

Yön suureen, sanattomaan, kirkkahasen kaihoon,

mun sieluni kuin lapsi kehtoon raukenet.

Mun sieluni, sa oma itses ootko nyt,

vai onko suuri kirkkautes vain kesän laina,

ja onko kahlehesi, joka nyt ei paina,

yön hartauteen vain hetkiseksi hellinnyt?