Luistimilla

Sulat all' oli synkät sydänveet,

mut jäähän kätketyt jäykkään.

Jään alta aaltojen kuohua

ei kuulukkaan, ei näykkään.

Sulat alla syöskyvät syvänteet,

mut silta sileä päällä.

Hei, liukuen, luikuen kulku käy,

ei tunnu jälkeä jäällä.

Yli leikki lentää ja nauru soi

teräskenkä, kirkas ja nuori.

Yli jään ilon kerkeä kilpa käy,

silo kuilujen yllä on kuori.

Elo nuori on irti ja ikävöi,

ei vangitse vanhain huoli.

Niin kielletyn kaunis on kaihon tie,

totta leikiss' on toinen puoli.

Elo nuori on irti ja ikävöi,

povi nousee ja posket vertyy,

ja ulapan tuulet ne unia tuo

ja mieli mennessä' mertyy.

Se seljille sinertyville vie,

miss' enää ei merkkiä, viittaa.

Ei muista yön mustan yllättävän,

ei paluun pimeistä piittaa.

Ei uskokkaan kun jo keskellä on

meren outoja ulapoita,

ylt'ympärille kun kutoo yö

jo kummia kuutamoita.

Kun sydänsyville saapunut

on upottaville saakka,

missä tuntee permannon pettävän

ja ilon tanssiva taakka;

missä kylmintä malttia kysytään,

miten päättää mieletön veikka,

missä naurain ja nousten enää ei

ois korjattu kuperkeikka;

missä kerran viimeisen kääntyä voi

vielä nuori karkelon kansa,

missä vielä talvell' on viikon työ,

missä auki on Ahdin ansa;

mistä korvaa tarkinta tavaten

sävel särkyvän kaunis kaikuu,

missä siipeen ammuttu alli ui,

missä kuoleva joutsen joikuu.