Pan

Oi öistä kulkijaa korpimaan,

ken metsän synkkiin pimentoihin vaipuu,

oi rinnassansa syttyy villi kaipuu

kuin halu hekkumahan hurjimpaan!

Hän näkee metsän synkät silmät vaan

ja kuinka varjot yössä nousee, haipuu,

ja metsän viidakossa oksat taipuu

ja esiin astuu kätköstänsä Pan.

Hän huulillensa nostaa ruokopillin,

hän soittaa, soittaa laulun hurjan villin,

ja metsä sadoin äänin soi ja soi.

Mut öisen kulkijan on järki poissa,

se harhaa metsän synkän sokkeloissa

ja hurjaa onnenunta unelmoi, unelmoi.